Takaisin

Vaiheikas pandemiavuosi 2020 – mitä M&A-markkinoilla tapahtui?

Työmme M&A-hankkeiden edistäjänä antaa meille erinomaisen kuvan yrityskauppakentästä. Koronavuosi 2020 oli markkinoilla hyvin vaiheikas. Haluamme nyt valittujen tilastojemme avulla kertoa näkökulmamme tuon kiintoisan vuoden tapahtumista.

30.marraskuuta 2022
Kirjoittanut Admincontrol

Työmme M&A-hankkeiden edistäjänä antaa meille erinomaisen kuvan yrityskauppakentästä. Koronavuosi 2020 oli markkinoilla hyvin vaiheikas. Haluamme nyt valittujen tilastojemme avulla kertoa näkökulmamme tuon kiintoisan vuoden tapahtumista.

Erik Alopaeuksen kirjoittama blogi

Pelottava kevät

Kun huhut ja ennusteet maailmanlaajuisesta pandemiasta lisääntyivät helmikuussa 2020, asiakkaamme neuvonantajineen kartoittivat meneillään olevia prosesseja. Viikkojen kuluessa epävarmuus kasvoi, ja tilastojemme ensimmäinen trendi alkoi näkyä hitaasti.

Huhtikuussa huomasimme, että projektit, joiden oli tarkoitus mennä maaliin, sulkeutuivat. Monet jäädyttivät prosessinsa siirtämällä transaktiota parempaan päätöksentekohetkeen. Kevät on kausi, jonka aikana yleensä monet prosessit alkavat. Menneenä vuonna tuona aikana aktiviteettien määrä laski, etenkin toukokuussa.

Optimismia havaittavissa

Odotimme konkurssi-, vakavaraisuus- ja rakenneuudistustapausten lisääntyvän kesäkaudella. Koronatilanne ajoikin useat yritykset suureen taloudelliseen ahdinkoon, minkä vuoksi toukokuussa 2020 konkurssilakia tiukennettiin velallisen eduksi. Kirjoitushetkellä tämä väliaikainen lakimuutos on voimassa tammikuun 2021 loppuun.

Kun kesäkuu saapui ja ensimmäinen pandemian aalto hidastui, uusien datahuoneprojektien (VDR) lukumäärä oli pienempi kuin kesällä yleensä. Pieni osa jäädytetyistä hankkeista alkoi kuitenkin käynnistyä uudelleen. Neuvonantajat osoittivat kykyä sopeutua uuteen tilanteeseen, kun he auttoivat osapuolia löytämään tien epävarmuudesta.

Heränneestä optimismista huolimatta kesäajan tilastoissa mainitsemisen arvoisin huomio lienee, että VDR-hankkeiden määrä ja projektien maaliin saattaminen laski suhteessa edellisvuoden kesäaikaan.

Rohkeita päätöksiä

Markkinat menivät kesälomalle hiukan ristiriitaisessa tilanteessa. Monia projekteja käynnistettiin uudelleen, mutta epävarmuutta ilmassa oli sen suhteen, oliko niitä mahdollista saattaa maaliin.

Elokuussa alkoi tapahtua. Huomasimme, että valtaosa lopuistakin keväällä jäädytetyistä projekteista käynnistettiin jälleen, uusien transaktioiden määrä alkoi kasvaa ja optimismi markkinoilla kasvoi. Osa neuvonantajista mainitsikin, että heidän pipelinensä − siis meneillään olevien projektien lukumäärä − alkoi lähestyä ennätystasoaan.

Vaikutti siltä, että monet yritysjohtajat ja -omistajat tekivät rohkeita päätöksiä ennen kuin markkinoille ilmaantui lisää epävarmuustekijöitä. Sama suuntaus näkyi VDR-markkinoilla: Lokakuussa 2020 saavutimme kuukausipohjaisen ennätyksemme uusissa projekteissa. Havaitsimme myös, että VDR-projektien valmisteluun kului aiempaa vähemmän aikaa. Ostajat ja sijoittajat kutsuttiin datahuoneeseen keskimääriin päivänä 14. Transaktiot haluttiin saada päätökseen nopeasti.

Toisin kun monista uutislähteistä voisi päätellä, näyttää siltä, että positiivinen trendi yrityskauppasektorissa on edelleen käynnissä. Yritysjärjestelyjä on juuri nyt paljon meneillään, ja laantumisen merkkejä ei toistaiseksi ole näkyvissä. Toisaalta reaalitalous on monilla sektoreilla kokenut kovia. Kun yrityksen suojaa konkurssihakemuksilta höllennetään, voi ennakoida, että valitettavia hankkeita käynnistyy.

Vuodesta 2021 voinee menneen vuoden perusteella ennakoida vain sen, että pandemian aikana oikein mikään ei ole ennakoitavissa. Siksi onkin järkevää laittaa yrityksen dokumentaatio järjestykseen hyvissä ajoin.

Onnea vuoteen 2021!